perjantai 13. joulukuuta 2013

Miksi - meidän tähtemme !

Miksi Joulun aika ?

Vastausta kysymykseen löytyy laulun sanoista
"Mun tähteni Sä jätit loiston taivaan,
 Sä puhdas, viaton ja synnitön.
 Maan päälle tulit alas tuskaan, vaivaan
 mun tähteni, näin halvan hylkiön"

Samaa Joulun sanomaa kaiuttaa Paavali Filippiläiskirjeessään:
" Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,   
   joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, 
   vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin 
   olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; 
   hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.  
   Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita
   nimiä  korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä
   niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla 
   ovat,  ja  jokaisen  kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että 
   Jeesus Kristus on Herra "

Meidän tähtemme on Joulu. Meidän tähtemme syntyi Kristus tähän maailmaan. Meidän tähtemme Hän kulki tiensä aina Ristin puulle. Meidän tähtemme Hän antoi henkensä - vain siksi, että meillä elämä olisi.

Yhtykäämme turvallisin mielin ja samalla syvällä kiitollisuudella enkelkuoron lauluun:
   "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on 
    hyvä tahto!"

Siunattua Joulun aikaa Sinulle !

Kari