perjantai 19. joulukuuta 2014

Siunattua Joulun aikaa

   Siunattua ja Rauhallista Joulun aikaa kaikille !

    Näin olemme tottuneet toivottamaan toisillemme jouluna ja
    näin saamme turvallisin mielin tehdä tänäkin jouluna !

    Miksi?

    Siksi, että siunausta toivottaessamme emme vie henkilölle omia terveisiämme ja
    omista lähtökohdistamme olevaa juttua, vaan me toivotamme sitä Siunausta ja
    Rauhaa, joka on ja pysyy Jeesuksessa, Messiaassamme:


- omien lupaustensa mukaan, oman Sanansa pohjalta, sen mukaan mitä ennustettu oli, lähetti Jumala Poikansa keskellemme.
- Hänessä, Jeesuksessa, toivo ja elämä ilmestyi meille kuoleman varjon maassa eläville.

"Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto"

Kari

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Lepo vaan !

Väliin Raamatun lukeminen saattaa olla melko arkistakin puuhaa, mutta usein tulee aidosti siunaavia elämyksiä Raamattua lukiessa. Viimeisin sellainen oli tänä aamuna, kun luin Roomalaiskirjeen 10:ttä lukua Raamattu kansalle -käännöksen mukaan:

- "Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle uskovalle"

Kristus on lain loppu ! Usein luemme asiaa uskon ulkopuolella oleville, mutta lukemani muoto sanoo asian koskevan nimenomaan uskovia !

Hienoa, kun Jumalan omana ei tarvitse stressata tekemisten ja onnistumisten kanssa, ei edes saarnamiehenä ! On hyvä nähdä, että tällaisenaan kelpaan Jumalalle, kunhan laitan turvani Kristuksen sovintotyöhön.

Armo ei poista uskon kilvoituksen merkitystä, mutta oikein ymmärrettynä armo sekä uskon kautta vanhurskautuminen tuo mukaan sen, ettei tekeminen muodostu suorite-keskeiseksi, jonka kautta haemme jotain Jumalalta, vaan se on puhdasta rakkaudesta kumpuavaa "spontaania" tekemistä. Eikä aito rakkaus voi olla näkymättä eikä kuulumatta !

Esimerkki:
- Lain alla ollut nuori uskova tuli saarnaajan luo ja valitti tunnontuskissaan, kun ei uskalla todistaa vaikka pitäis. Saarnaaja näki kuoren läpi ja osasi neuvoa oikein toteamalla "kun lähdet tästä rukoustilanteesta, ei sinun ole pakko kenellekään todistaa, että olet uskossa".
Kaveri lähti onnellisena rukoustilanteesta, kun pakkopaita oli riisuttu ja heti ensimmäisen tutun kohdalla sanoi naama loistaen " on ihanaa olla uskossa, kun ei tarvitse todistaa, että olen uskossa".

Laki ei saanut kaveria todistamaan, mutta oikean armon löytyminen kirvoitti kielen kannnat ja tekstiä tuli huomaamatta. Roomalaiskirjeen kehoitus "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan" alkoi toteutumaan heti, kun löytyi Kristus- ja armo-keskeinen lähestymistapa evankeliumiin ja evankeliointiin: Olen otollinen Jumalalle ja taivaskelpoinen pelkästään uskon perusteella.

Lepo vaan ! Armo ja lahjavanhurskaus kuuluvat etenkin meille, jo uskossa oleville. Sitä kautta löydämme myös oikean pyhyyden ja pyhityselämän kohdallemme Jumalan tekona, ei omana suoritteena ja silloin siunauksen virrat kohisevat kuin keväinen tulva kohdallamme.

Siunattua tätä päivää Jeesuksen seurassa. Pysähdy, istahda ja nauti uskosta ! Eihän ryppyotsaisen todistusta "ihanasta uskosta" kukaan ota todeksi. Toista on, kun naamasi loistaa kuin "Naantalin aurinko" Jumalan vaikutuksesta. Silloin moni etsivä ja janoinen ryntää saman lähteen ääreen.

Kari

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Avioliitto - Jumalan luoma asia meille

  Jumalasta sanotaan, että ”kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanaan”. Lukematon onkin se asioiden ja tapahtumien ketju, joka on saanut alkunsa Jumalan kädestä ja aivoituksesta:
-        - sieltä löytyy niin maailman luominen kuin ihmisenkin luominen ja asettaminen tähän maailmaan.
-        - sieltä löytyy  taivaiden ja avaruuksien luominen ja asettaminen kiertokululleen
-        - sieltä löytyy myös pelastussuunnitelma, jonka Jumala jo alussa valmisti tietäessään ihmisen heikkouden ja epäonnistumiset ja mahdottomuuden pelastua omin voimin. Tuon suunnitelman mukaan Jeesus tuli ja valmisti pelastuksen niin, että jokainen, joka häneen uskoo, se pelastuu.

  Jumalan luomien ja asettamien asioiden joukosta löytyy myös sana ja käsite avioliitto, joka on Jumalan valmistama ja asettama asia. Jo alussa Jumala loi miehen ja naisen ja asetti avioliiton heidän yhteiseksi olomuodokseen.

Avioliitosta on hyvä muistaa, että  Raamatun valossa se on aina Jumalan asettama ja Jumalan säätämä ja aivoittelema asia. Aviolitto on miehen ja naisen välinen suhde ja avioliitto on säädetty sellaiseksi turvalliseksi alueeksi, jossa voi turvallisin ja levollisin mielin myös Jumalan luomaa seksuaalisuutta  harrastaa.

Luodessaan seksuaalisuuden Jumala asetti sen toimimaan miehen ja naisen välisissä suhteissa, mutta syntiinlankeemus teki tässäkin asiassa omat tepposensa, joista Paavali mm toteaa omassa kirjeessään roomalaisille seuraavaan tapaan  ( Room 1: 26-28 )
"Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
Samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia."

 Raamatun valossa homous on selkeästi vääristynyttä ja luonnonvastaista seksuaalisuutta ja samoin homouden harjoittaminen on selkeästi Raamatunvastaista toimintaa, josta Raamattu itse sanoo, että ”homouden harjoittajat ( = miesten kanssa makaavat miehet tai naisten kanssa makaavat naiset) eivät peri taivasten valtakuntaa."
 
  Avatkoon Jumala koko Suomen silmät näkemään ne kauniit ja ajattomat asiat, jotka Jumala on luonut ja asettanut omassa viisaudessaan ihan sieltä pelastumisesta ja syntien anteeksisaamisesta aina raamatulliseen avioliittomuotoon asti.

Siunattua tätä päivää Jeesuksen seurassa kaikille sekä turvallista, hienoa matkaa avioliiton ihanalla tiellä kaikille aviopareille tai sille tielle aikoville. Pidetään Raamatun ohjeisto ylimpänä ohjenuoranamme tässäkin asiassa. Se on siunauksien tie

Kari

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Jumalan tahdossa kysymysmerkeistä huolimatta




Miksi näin ? Miksi juuri minulle ?
Voiko hyvä Jumala olla kaiken takana ?

Nämä ovat kysymyksiä ja ajatuksia, jotka tuskin ovat vieraita kenellekään ja varsinkaan niissä elämän vaiheissa, kun tuimat tuulet puhaltavat ja myrskyaallokko lyö ylitsemme. On helppo turvata Jumalaan ja uskoa hänen johtoonsa hyvinä päivänä. Mutta kun tulevat ne päivät, jotka eivät minua miellytä.... mitä silloin ?

Raamattu ei jätä meitä pulaan näissäkään hetkissä. Mietippä seuraavaa:

1. Monesti Jeesus auttoi ihmisiä juuri pimeimmillä hetkillä ja osoitti olevansa todellisuutta. Opetuslapset myrskyssä saivat kokea, kuinka Mestari vaimensi aallokon. Peloissaan olevat opetuslapset saivat nähdä, kuinka Jeesus tuli lukittujen ovien läpi ja ilmestyi. Vielä arat opetuslapset saivat kokea, kuinka heikommilla hetkillä heidät täytettiin voimalla ylhäältä helluntaikokemuksen myötä ja niin heikko muuttui väkeväksi. Jopa Mestarinsa kieltänyt Pietari sai kokea, kuinka elämä työnsi kuoleman vaikutuksen syrjään ja anteeksiantamus toi uuden toivon ja alun.

2. Näiden käytännön esimerkkien lisäksi Raamatussa on selkeitä Sanan paikkoja, jotka tukevat sitä, että Jumala on joka tilanteessa mukana ohjaten ja aivoitellen asioita, niin tyvenessä kuin myrkyssäkin, jopa kuoleman hetkissä ( jotka nekin voivat olla joskus puhdas Jumalan tahto kohdallamme )
- Jeesuksen oma lupaus: "Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti".
( Matt 28:20). Tämä lupaus kattaa sekä menestyksen että menetyksen päivät !
- Saarnaajan lupaus Saarnaaja 7: 13-14: " Katso Jumalan tekoja: kuka voi suoristaa sen, minkä hän on käyräksi tehnyt? Hyvänä päivänä iloitse ja pahana päivänä muista, että Jumala on antanut ne molemmat. Ei ihminen voi moittia Jumalaa." Tämä toteamus pitää sisällään sen totuuden, että sekä hyvä että huono päivä ovat kaikkivaltiaan Jumalan käsissä ja kaikki ne ovat Jumalan meille antamia asioita.
- Lisäksi koko Ilmestyskirja on kuvausta siitä kuinka monenlaiset vaivat kohtaavat ihmisiä, mutta kohtaavat vain siinä vaiheessa kun Jumala itse sallii ja itse avaa sinetit. Eli Pahakin toimii vain Jumalan antamin edellytyksin.

Älkäämme lannistuko vastamäessä. Nähkäämme synkimmissäkin hetkissä: Kaikkivaltias Jumala ohjaa omassa viisaudessaan asioita kohdallamme ja kerran kirkkaudessa lopullisesti ymmärrämme ne monet asiat, jotka nyt ovat salassa monia kysmysmerkkejä sisältäen.

Jumala on rakkaus ja rakastava, myös onnettomuuksien meitä kohdatessa väliin ihan Jumalan tahdostakin.

Siunausta ja jaksamista Sinulle kaikenlaisina elämäsi päivinä

Kari

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Pyhä Henki - Toivon tuoja



Pyhä Henki = Toivon tuoja !
- Ilman Pyhää Henkeä olisimme täysin hukassa: Pyhä Henki on se, joka muokkaa sydäntemme maaperää ja vetää meitä parannukseen. Pyhä Henki on se, joka tuo voiman eri asioihin uskonelämässä ja vaelluksessa ja on hyvä huomioida mm seuraavia asioita:

1. Heti uskoontultuamme tulemme osallisiksi myös Pyhästä Hengestä, koskapa uskoontulo merkitsee osallisuutta koko kolmiyhteisestä Jumalasta.

2. Uskoontulon myötä koettava Pyhän Hengen osallisuus on kuitenkin eri asia kuin varsinainen Henkikaste, josta Apt 2:s luku kertoo.
- Henkikaste on erillinen tapahtuma, jossa Jeesus kastaa meidät tulella taivaasta.
- Merkkinä Pyhän Hengen kasteesta ovat kielet. Kielillä puhuminen siis liittyy aina henkikastekokemukseen joko kertatapahtumana tai sitten jatkuvana asiana kohdallamme armolahjan muodossa.
- Kun siis rukoilet Pyhän Hengen kastetta, rukoile sitä niin, että Jumala antaa myös kielet merkiksi, että nyt se on tapahtunut ! Näin oli Raamatussakin useamman esimerkin valossa, miksei meillä !
- Henkikastekokemus on sikäli tärkeä, että sen kautta jaetaan myös armolahjoja meille.
- Henkikaste varustaa meidät erilaisiin Hengen jakamiin palvelutehtäviin ja jos sinulla on esim. kutsu evankeliumin työhön, älä lähde, ennenkuin sinut puetaan voimalla korkeudesta eli olet kokenut Henkikasteen. Muutoin et kestä etkä jaksa kutsumustehtävässäsi. Jumalan antama kutsumus voidaan toteuttaa vain Hengen johdossa ja Hengen antamin eväin ja johdatuksin, ei omin aivoituksin ja opiskeluin, joskin esim Raamattukoululla on oma hyödyllinen merkityksensä !
- Hengellä täyttymisiin liittyy monenlaisia kokemuksia ja tuntemuksia ja aistimuksia persoonallisuuksiemme mukaan, mutta jos kielilläpuhuminen puuttuu, kyse on jostain muusta kuin varsinaisesta Henkikasteesta.
- Jumalan antama Henkikaste johtaa meitä aina eteenpäin evankelioinnin tiellä riistämään saalista saatanalta Jumalan valtakuntaan !

Yhteenvetona:
- Rukoile ja janoa Pyhän Hengen kastetta, se on terveen uskovan merkki ! Rukoile ja pyydä samalla kielet itsellesi ja pyydä, että Jumala varustaa sinut haluamillaan armolahjoilla seurakunnan rakentumiseksi ja evankeliumin eteenpäinmenemiseksi.

Kari

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Hengellistä joukkuepeliä

Kyllä Jumalan suunnitelmat ovat ihmeellisiä!

Pelastus = suunniteltu niin, että jokainen halukas sen löytää ja siihen pääsee. Ei tarvita omia ansioita ja tekoja, vaan Kristuksen työ Golgatalla riittää. Kun laitamme turvamme tähän Golgatan työhön, silloin perille pääsemme
- Älä yritä !
- Usko ainoastaan ja anna uskon vaikuttaa tahtomista ja tekemistä elämässäsi ja jumalallisia 
   valintoja kohdallasi !
- Huomaa myös, että vaikka pelastus on aina henkilökohtainen ja yksilön ja Jumalan välinen asia, niin uudestisyntymä meriktsee aina myös yhteyttä ja yhteyteen hakeutumista toisten uudestisyntyneiden  kanssa.  Siksi Raamatussa on meille antettu kaste ja srk-yhteys ihan Jumalan aivoittelemina asioina - Ei kahleena, vaan turvamekanismina, kun yksin on vaikea taapertaa elon tiellä !

Toiminta = hengellistä joukkuepeliä
- Samoin kuin pelastus muodostettiin niin, ettei siihen vaikuta meidän tekomme  vaan Kristuksen työ, samoin kaikki hengellinen toiminta ja vastuu on Raamatussa ohjeistettu niin, ettei se ole yksilöstä ja hänen voimistaan kiinni, vaan kaikki toiminta on joukkuepeliä, yhteistyötä, jota johtaa ja jolle suunnan antaa itse Taivaan Jumala.
- Tämä vapauttaa meidät turhista yrittämisistä tekemään vain oman osuutemme ja jättämään loput 
   Jumalan huomaan.
- toisaalta tämä hengellisen joukkuepelin ajatus velvoittaa meitä raamatullisella tavalla harjoittamaan
  yhteyttä ja yhteistyötä seurakunnassa ja näkemään, että vain yhdessä tehden ja yhdessä rukoillen
  lopulliset voitot saavutetaan.

Olkaamme kestäviä yhteisessä työssä toisiamme rohkaisten, toisiamme siunaten, tosiamme tukien ja Jumalan tahtoa etsien !

Kari


lauantai 15. helmikuuta 2014

Elovainiolla ahertajille

Y. A. Niemen runoilemat, rohkaisevat laulunsanat Herran elovainiolla ahertajille:

Surun laaksohon, Herra, sä peltosi teit.
Itkun alhohon lohduttomaan.
Mutta itkien vaikka nyt siementä vien,
elojuhlissa riemuita saan.

Tämä työ, tämä kiireinen kylväjän työ
usein silmähän kyyneleen saa.
Vaan mä kiinnitän toivoni taivaaseen
tämän murheen ja taistelun taa.

Herra itse on kyntänyt vainionsa,
hän on muokannut sydämen maat.
Ja hän sitkainta vetävi merkikseni
tuohon siemenen kätkeä saat.

Minä tyytyä tahdon mun sarkahani,
vaikka heikko on voimani tää.
Vaikka paljon on peltoa eessäni mun,
vaikka vainion äärtä en nää.

Verikyynelin kylvit sä, Jeesukseni,
yrttitarhassa yksinäsi,
jyvän kallihin taivaasta multahan maan
elon iäisen siemeneksi.

Sulta siementä pyydän mä vakkahani,
sulta voimia vaipuessain.
Kulje kanssani kyynelin kylväessäin,
kasvun antaahan voit sinä vain.

Edellämainitun lisäksi rohkaiskoon jokaista elovainiolla tavalla tai toisella ahertavaa Jesaja-profeetan sanat ( Jesaja 40: 27- 31):
" Miksi sinä, Jaakob, sanot ja sinä, Israel, puhut: "Minun tieni on Herralta salassa, minun oikeuteni on joutunut pois minun Jumalani huomasta"? 
 Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. 
 Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. 
 Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; 
 mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy."

Siunattua tätä päivä jokaiselle Jumalan työmiehelle !

Kari