lauantai 25. huhtikuuta 2009

Usko toimii !


Evankeliumissa on voima tänäänkin. Viimeisempiä todisteita on oheisessa kuvassa olevan, iltalehtien lööpeissä paistatelleen, Lauri Johanssonin uskoontulo ja sen aikaantuomat asiat.
Lauri sai elinkautisen murhasta, joutui kiven sisään ja tuli uskoon. Usko muutti Laurin ja samalla hän halusi selvittää kaikki asiat Jumalan ja ihmisten edessä.
Seurauksena oli, että Lauri tunnusti myös kaksi muuta murhaa, joita poliisi oli tuloksetta tutkinut jo vuosien ajan.
Jumala siunatkoon Lauria, miestä joka haluaa elää uskon selkeästi ja ilman kompromisseja. Laurissa näemme uskoontulleen, jossa uskoontulo ei jää hedelmättömäksi, vaan sisältää parannuksen soveliaita hedelmiä, vaikka sen johdosta joutuisikin lisää kärsimään entisten tekojensa vuoksi ( tulee todennäköisesti kaksi elinkautista entisen päälle). Lauri on lähtenyt ehdoitta taivastielle ja olkoon omalta osaltaan esimerkkinä meille kaikille: aito usko sisältää aina aidon muutoksen ja parannuksenteon, vaikka se merkitsisi uhria ( = oikeanlaista vastuunkantamista vanhoista asioista) kohdallamme.
Kari

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Ylösnousemuksen voima !!

Pari seikkaa puhuttelee voimakkaasti pääsiäisessä.

1. Hauta ei voinut pidätellä Jeesusta. Kun aika koitti, kuoleman oli kirvoitettava otteensa ja voittaja nousi ylös.
- Sama ylösnousemusvoima on myös meidän turvamme. Kerran saamme kokea, kuinka maallinen majamme muuttuu ja pääsemme viimeisen pasuunan soidessa yläilmoihin. Ylösnousemusvoima toimii silloin kirkkaasti kohdallamme.
- Mutta parasta hommassa on se, että tuo ylösnousemusvoima toimii jo nyt. Erilaiset haudat aukenevat, kun Jeesuksen veri ilmestyy kohdallamme voimassaan. Hautoja voi olla synnin haudat, murheen ja koetukset haudat ym vastaavat. Kaikki ne ovat meille ylivoimaisia omin voimin nujerrettavaksi ja usein ne muodostuvat kuin haudoiksi ympärillemme peittäen elämän ilon alleen. Mutta meille kaikuu sanat: Tulkaa ulos ! Jeesuksen avulla hauta kuin hauta aukenee tänäkin päivänä !!

2. Ylösnousemusvoima muuttaa ! Jeesusta runneltiin ja lyötiin ja hänen olemuksensa oli tosi runneltu, niin että kaikki kasvonsa pois käänsivät ( Jesajan kirjan sanoin). Kuitenkin kolmen päivän kuluttua ylösnousemustapahtuman jälkeen poissa olivat runnellun Mestarin muodot ! Tilalle oli tullut ylösnousseen kirkkaus. Ainoastaan naulan jäljet käsissä ja keihään pistojälki kyljessä jäivät todisteeksi siitä, että kyseessä oli sama Jeesus, kun hän ilmestyi opetuslapsilleen kuolemansa jälkeen. Op- lapset eivät heti Jeesusta tunteneet, niin toisenlainen hän oli muodoltaan verrattuna hiljattain ristillä riippuneeseen ja hnkensä antaneeseen Vapahtajaan! Ylösnousemuksen muuttava voima toimi.
- Samoin kohdallamme: mekin saamme kokea jo nyt, kuinka tuo sama voima muuttaa meitä ja poistaa sen, joka meille itsellemme on mahdotonta. Jeesuksen luo tultaessa ylösnousemusvoiman kautta todellistuu Paavalin sanat kohdallamme "se, mikä on vanhaa, on kadonnut. Katso, uusi on sijaan tullut".

Kiitos Jeesukselle Hänen verensä voimasta. Kiitos Jeesukselle Hänen ylösnousemustodellisuudesta kerran tulevaisuudessa ja jo nyt, juuri tänä päivänä !

Siunattua pääsiäistä ylösnousseen Vapahtajamme seurassa !

Kari

torstai 9. huhtikuuta 2009

Nöyrä Kristus

Psalmintekijä kuvaa nöyrää Kristusta profetaalisesti Ps 40:8-9
"Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä.
Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni".

Jesaja 53: 6-7 jatkaa samaa aihetta:
"Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut".

Kristuksen nöyryyttä valottaa myös UT totemalla mm seuraavaa:
Matt 11:29 "Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne"
sekä
Fil 2:8 " hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti".

Tämä nöyryys vie Hänet ristille tähtemme, jotta meillä rauha ja anteeksiantamus olisi. Hänen nöyryytensä avasi meille tien elämän lähteille. Siunattu Kristus, jonka nöyryys raivasi tien Isän työ myös meille.

Siksipä meillekin kuuluu ohje Sanassa: "Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon".

Siunattua pääsiäisen odotusta !

Kari