tiistai 23. syyskuuta 2008

Kauhajoen tragedia

Vuosi takaperin Jokelassa nuori purki paineitaan tuhoisin seurauksin ja nyt sama toistui Kauhajoella. Mistä tämä kertoo ?



Syitä lienee monia, mutta yksi selittävä asia lienee on sisäinen pahoinvointi ja turhautuneisuus, joka etsii omia purkautumiskanaviaan ja valitettavasti toistamiseen on etsinyt uomat, joissa leikitään ihmishengillä. Suomi ja suomalainen yhteiskunta ei voi hyvin. Nämä kaksi em tapausta ovat vain jäävuoren huippu: useimmilta jäänee huomaamatta myös se seikka, että mielenterveysongelmat ovat rajusti lisääntyneet, avio-ongelmat räjähtävät käsiin ja itsemurhatilastot vankistavat paikkaansa kansainvälisen listan kärjessä.


Samaan aikaan myös hengellinen kenttä on murroksessa. Monet aiemmin itsestään selvät asiat kyseenalaistetaan ja Raamatun ehdoton auktoriteetti sekä yksinkertainen ilmoitus asetetaan monin paikoin romukoppaan. Liberaaliteologia valtaa alaa ja samaan aikaan elävä, aito kristillisyys alkaa olla katoava luonnonvara. Usko on muuttumassa uskonnollisuudeksi, joka osaltaan ei ainakaan vahvista sitä elämän arvojen turvallista pohjaa, jolla aiemmin seistiin.


Tämän sekä ulkoisen, yhteiskunnallisen että uskonnollisen sekamelskan ja pahoinvoinnin keskellä emme halua ensisijassa etsiä syyllisiä, vaan ohjata toinen toistamme uudelleen turvallisten ja elämää vakauttavien perusarvojen ääreen. Nämä perusarvot löytyvät Raamatusta ja sen yksinkertaisesta sanomasta koskien Jeesusta ja Hänen sovitustyötään ristillä. Kun löydämme armon rikkauden ja samalla Jumalan pyhyyden tunnon omaan elämäämme, niin monet asiat korjaantuvat kokonaan. Ja ne vaikeudet, jotka eivät syystä tai toisesta täysin muutu, voidaan käydä läpi käsi Jeesuksen kädessä. Silloin vaikeuksista ei muodostu meitä tuhoava asia vaan asia, joka vie meitä lähemmäs Isän sydäntä ja olemusta.


Tapahtuneita asioita emme pysty muuttamaan. Voimme ainoastaan ilmaista syvän osanottomme tapahtuneen johdosta eri osapuolille. Tulevaisuuteen voimme kuitenkin katsoa valoisammin mielin, kun teemme sen Jumalan avulla.


Turvallista matkaa jokaiselle Jeesuksen seurassa ! Taivas lohduttakoon sekä Kauhajoen uhrien omaisia että myös itse teon tehneen läheisiä sekä meitä kaikkia sillä lohdutuksella, jonka vain yksin Jumala pystyy antamaan.



Kari Juvonen


ps. Jos haluat keskustelu- tai rukousapua, voit ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen
p. 040 7545931 tai e-maililla karijuvonen@netti.fi