perjantai 15. toukokuuta 2009

Oiskohan anteeksiannon paikka ?

"Natsirikolliseksi epäilty John Demjanjuk siirrettäneen kodistaan Yhdysvalloista Saksaan. Demjanjuk vietiin kodistaan Ohiossa ambulanssilla kohti lentokenttää, missä 89-vuotias mies siirrettiin Saksaan matkaavaan koneeseen.
Demjanjuk kohtaa Saksassa syytteet osallisuudesta 29 000 juutalaisen murhaan. Hän on epäilyjen mukaan toiminut vartijana keskitysleireillä toisen maailmansodan aikana.

Häntä on yritetty siirtää Saksaan useita kertoja, mutta perhe on aina tähän saakka saanut estettyä siirron. Perhe on perustellut estoaan sillä, että Demjanjuk on liian huonossa kunnossa matkustaakseen.
Demjanjuk on ollut seitsemän vuotta vankilassa Israelissa, koska häntä pidettiin Treblinkan keskitysleirin jothajana. Maan korkein oikeus kuitenkin vapautti hänet todisteiden puuttuessa vuonna 1993"

Näin uutisoi MTV 3 alkuviikosta. Uutinen pistää miettimään: Vaikka meillä olisi juridisia ja moraalisia oikeuksia tuomita toinen, oisko sittenkin anteeksiannon paikka parempi. Näinhän tapahtu myös ristillä 2000 vuotta sitten Jeesuksen toimesta. Vaikka hänellä oli kaikki moraaliset ja oikeudelliset oikeudet tuomita teloittajansa kadotukseen, lausui hän vain sanat "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät".

Oiskohan maailma parempi paikka asua, jos pikkasen enempi osaisimme UT:n linjaa yleisemminkin harjoittaa, mm anteeksiantamisen suhteen ? Anteeksiantamattomuusko onkin se pullonkaula, joka estää herätyksen meillä ja muualla ?

Kari