Paavali oli monen näyn ja samalla monen koetuksen mies. Hän oli Jumalan
kutsuma, joka kantoi taivaallista näkyä. Tuo näky ajoi eteenpäin,
kokemaan monia asioita.
Joskus Paavalikin väsyi ja masentui, mm
viimeinen matka Roomaan vankisaattueessa oli tällainen. Ehkäpä siinä
mietittiin elämän ja palvelusuran saldoa tai vastaavaa, sitä ei Raamattu
kerro. Mutta yhden sykähdyttävän asian voimme lukea tuosta matkasta,
nimittäin Raamatun paikan, jossa todetaan:
- "Ja kun veljet siellä
saivat kuulla meistä, tulivat he meitä vastaan Appii Forumiin ja Tres
Tabernaen kohdalle saakka; ja heidät nähdessään Paavali kiitti Jumalaa
ja sai rohkeutta".
Yhteys veljien kanssa toimi joka hetki, myös
kahleitten keskellä. Veljet tulivat vaaraa uhmaten vastaan ja
näyttäytyivät Paavalille. Veljien näkeminen synnytti uuden rohkeuden ja
toivon Paavalissa ja kiitosmielen Jumalalle.
Olkoon meillä sama
veljesyhteys ja uskovien yhteys: Keskellä kilvoitusten ja koetusten
pelkkä toistemme näkeminen rohkaisisi meitä ja valaisi meihin uutta
uskoa sen suhteen, etten ole yksin vaan kanssani on Jumala ja muiden
uskollisten joukko.
Paavalin sanoin "ikävöikäämme yhteisiä
kokoontumisia ja näkemisiä, jotta voisimme antaa toisillemme jonkin
hengellisen lahjan ja yhdessä ollessamme virkistyä yhteisestä
uskostamme"
( Room 1:11-12). Tällöin yhteydestä uskovien kesken
muodostuu Raamatun mallin mukaan rakentava ja rohkaiseva yhteys, johon
myös väsyneen ja rikkirevityn on helppo tulla.
